LINTUTORNIT

 

Kaarinan alueella sijaitsee muutama lintutorni ja lava, jotka ovat sopivasti hajallaan ympäri kau-pungin vesialueita ja tarjoavat näin ollen kattavan lajiston aina keväästä loppusyksyyn. Tornit ovat helposti saavutettavissa asui sitten missä päin Kaarinaa tahansa, joten tutustumisen voi aloittaa vaikka itseään lähimmästä tornista.

Näillä sivuilla on esitelty tornit ja lavat pääpiir-teittäin, ajo-ohjeineen, vaikka suurin osa lieneekin jo tuttuja harrastajille.

Lintutorneilla käynti on silti elämys vaikkei linnuista sen enempää tietäisikään ja melkein aina löytyy joku henkilö joka antaa katsoa kaukoputkellaan jotain havaittua lintua ja reippailun ja yleis-sivistyksen kannalta, ei kiikaritkaan ole kovin suuri investointi ja lintuja oppii tuntemaan kuitenkin kohtalaisen nopeasti.

Tornit ovat myös jännittäviä paikkoja perheen pienemmille tai nuoremmille, kunhan muistaa liik-kua VAROVASTI tornien rappusissa ja itse tornissa, sillä ne ovat yleensä aika jyrkkänousuisia ja ylhäällä harvoin on lukittavia portteja, jolloin on olemassa putoamisvaara. Itse kaiteet ovat korkeat tiiviit, jolloin putoamisvaaraa ei torneissa itsessään ole.

 

Piikkiönlahden lintutorni

Kuoppajärvi

Kuusiston tornit

Rauvolan torni ja lavat

Littoistenjärven torni

LINTUTORNIT